Vendalan tarina lienee melko tyypillinen: Kun toimistotyöstä katosi merkityksellisyys, lähdin etsimään elämääni uutta sisältöä. Näin se menee lyhyenä versiona. Pidempi versio on ehkä mielenkiintoisempi eikä ollut mikään itsestäänselvyys, että suuntautuisin hoitoalalle.

Näin jälkeenpäin on ollut helppo nähdä, kuinka palaset on loksahtaneet paikoilleen ja ehkäpä kansanparannuksen pariin päätyminen ei ollutkaan sattumaa.

Tarinani alkaa siitä, kun eräänä lapsuuden kesänä vietin aikaani Imatrankosken kirkon pihalla sillä aikaa kun äitini istui kirkon penkissä jumalanpalveluksessa. Minua ei kirkonmenot tuolloinkaan innostaneet ja äidistä oli ehkä helpompaa päästää minut pihalle juoksentelemaan kuin kuunnella narisevaa lasta ja pakottaa tätä istumaan väkisin kovalla puupenkillä. Siellä kirkon pihalla kesken omien mielikuvitusleikkieni huomasin ojassa kymmenittäin pieniä sammakonpoikasia. Voi kuinka ne olivatkaan suloisia, vain muutaman sentin mittaisia! Pieniin lapsen nyrkkeihin mahtui yllättävän monta pientä poikasta. Iloisena mahtavasta löydöstäni keksin viedä poikaset näytille äidilleni ja kädet täynnä sammakoita astelin kirkkoon sisään. Sammakot yrittivät puskea sormieni välistä vapauteen, mutta puristin niitä tiukasti käsissäni. Vaan äitipä ei ilahtunutkaan sammakoista. Sain aikaiseksi melkoisen näytelmän kaikkine sammakonpoikasineni. En muista pääsikö joku poikanen ehkä karkuun ja loikkimaan kirkon lattialle penkkien väliin vai sainko kaikki kannettua takaisin ojaan. Selvisivätkö kaikki pikkusammakot edes hengissä vai tapahtuiko jotain traagista? Joka tapauksessa muistan, että äiti oli todella vihainen.

Jälkeenpäin tuolle tarinalle voi jo hymyillä. Etenkin, kun olen kuullut, että vanhan suomalaisen uskomuksen mukaan voi saada parantajan käden, kun kantaa kädessään sammakkoa niin kauan, että se kuolee. On minulla parantajan käsi tai ei, teen kalevalaista jäsenkorjausta sydämelläni ja vahvalla halulla auttaa. Ei kuitenkaan lähdetä sammakoita parantajan käden toivossa keräämään, sillä sammakko on Suomessa rauhoitettu laji.

Jätän vielä tässä vaiheessa pois lopun elämäntarina ja sen kuinka ihmisiä pelännyt Sanna päätyi opiskelemaan kalevalaista jäsenkorjausta. Monivaiheisesta elämästäni riittää kerrottavaa useampaankin tarinaan.

Mutta kuinka Vendalasta tuli Vendala? Olin pyöritellyt toiminimeä mielessäni jo kauan. Sannan kremppa-apu olisi toki ollut ronski ja hauska nimi, mutta halusin tuoda toiminimessäni ilmi myös herkkyyttäni, jota kalevalainen jäsenkorjaus edellyttää. Vendala on naisen nimi ja se muokkautunut Kaari Utrion kirjasta Vendela. Vendela nimi pyöri kauan mielessäni, mutten täysin kyennyt samaistumaan Vendelaan. Nimi oli kyllä kaunis enkä päässyt siitä irti.

”Vendela Dalhus on elänyt syntymästään asti sukulaisten hoivissa Turussa. Hän on häikäisevän kaunis ja viisas, hänet on pienestä pitäen opetettu parantajaksi. Mutta mitä auttavat taidot ja kauneus, kun neidolla ei ole myötäjäisiä?
Ritari Hartman Garse on Kiskon Tuurilan herra, mahtava valtakunnan ylimys. Hänen kaltaisiaan ei köyhän orpotytön sovi edes ajatella.
Mutta Vendela on nähnyt ritarin Turun tuomiokirkossa. Hänen vaatimaton sydämensä on löytänyt ilon epäitsekkäästä rakkaudesta: Vendela Dalhus ei toivo mitään, ei odota mitään, rakkaus on hänelle kylliksi.
Vendela joutuu kuitenkin matkustamaan Turusta Viipuriin suuressa kauppiassaattueessa. Saattuetta johtaa ritari Hartman Garse…
Ritarin ja parantajaneidon kiihkeä ja oikukas rakkaustarina vie kohtalonsa pyörteissä taistelevat rakastavaiset Itämaan laidalta toiselle, Viipurista Kokemäelle, Kiskosta Vehkalahdelle. Itämaa on vaarallinen paikka elää, sillä kuninkaan valta on murtunut – kukin pitäköön huolen itsestään, ja suojaton on vahvimman saalis.”

Yllä teksti kirjan takakannesta. En ole kirjaa lukenut, joten todellista tarinaa en tunne. Yhden kirjaimen muuttaminen nimestä tuntui hyvältä ratkaisulta. Siitä kiitos puolisolleni. Vendala jäi itämään ja siitä syntyi toiminimeni. Vendalan alle mahtuu muutakin kuin kalevalainen jäsenkorjaus, mutta kerron lisää myöhemmin, kunhan asiat muhivat aikansa.

Entä sitten logo? Logossahan on vaahteran siemenet lenninsiipineen. Vendalan voi purkaan kahdeksi sanaksi vend + ala ja vapaalla käännöksellä siitä saa merkityksen: kaupitella siipeä, mikä sopii oikein hyvin jäsenkorjaukseen ja hoidon jälkeiseen keveyteen. Vaahteransiemenet tulivat logooni juurikin noiden siipien vuoksi. Kovakuoriaisen lenninsiivet (=ala) logossa olisivat saattaneet olla epäilyttävät ja jopa vastenmieliset. Pyörittelin mielessäni sudenkorennon siipiä kunnes keksin vaahteran siemenen. Vaahtera kuuluu ehkä merkittävänä osana omaan tarinaani kun noin kymmenvuotiaana kiipeilin mummolan pihan vaahterassa. Oksa katkesi ja mätkähdin maahan. Olivatko omat etenkin toimistotyössä vaivanneet selkäkipuni peräisin tuosta putoamisesta? En tiedä, mutta vaahteransiemenen näyttää siiveltä. Kuivahtaneena, kärsineenä ja riekaleisenakin siemenessä piilee toivo paremmasta uudesta elämästä. Ja onhan vaahtera upea puu – etenkin syksyisin väriloistoon pukeutuessaan!

Jokaisella meistä on oma tarinamme ja tarvittaessa niitä voi keksiä lisää. Hoitotyössä kuulen paljon erilaisia ja uskomattomia tarinoita. Meidän eletty elämä näkyy ja joskus myös oireilee kehossa. Minulla on vaitiolovelvollisuus ja halu kuunnella. Siihen kiteytyy oma hoitotyöni. Moni kehon virheasennoista johtuvista kivuista kärsinyt henkilö on saanut apua kalevalaisesta jäsenkorjauksesta. Paras kiitos tästä työstä on tyytyväinen asiakas!

Huomaathan, että osoite muuttuu joulukuun 1. päivä. Uusi osoite on Kehruutie 2, 00410 Helsinki (Malminkartano).

X