Asiakaspalaute

Minulla on pitkä tausta istumatyöstä ja vuosia sitten minulla oli vakava välilevyn pullistuma, joka pakotti sairaslomalle vahvan lääkityksen kera. Magneettikuvissa minulla on todettu kaksi välilevyn pullistumaa alaselässä ja madaltuneita nikamavälejä. Ajoittaina selän nikamat jää “väärään” asentoon ja siten aiheuttaa lihasjumeja. Vuosia kävin osteopaatilla, joka manipuloi selän alueen lihaksia ja itse selkärankaa. Nyt kuitenkin olen huomannut että kalevalainen jäsenkorjaus on sittenkin parempi minulle. Hoito on kokonaisvaltaista, hellempää ja huomioi esimerkiksi hermotusta paremmin kuin muut saamani hoitomuodot. Tämän hoidon avulla olen myös oppinut tuntemaan kehoani paremmin ja sitä kautta elämään hieman ennakoivammin selkäni ja lantiorangan oikeiden asentojen kautta. -Tietotyöläinen