Lapinlahden Lähde

Lapinlahden Lähde

Hoitohuone, jossa työskentelen, sijaitsee Lapinlahden Lähteellä eli Lapinlahden entisellä sairaalalla. Sairaala-alue on idyllinen ja sateisena päivänäkin kaunis. Itse rakennus on valmistunut vuonna 1841 ja toimi Suomen ensimmäisenä psykiatriaan erikoistuneena sairaalana. Rakennuksessa toimi sairaala vuoteen 2007 asti.

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole nyt sen enempää kirjoittaa historiasta vaan ennemminkin tulevaisuudesta. Syy tälle kirjoitukselle on se, että siipi, jossa hoitohuone sijaitsee, on vihdoin saanut oman sisäänkäynnin. Pääovesta tultaessa hoitohuone sijaitsee pienen sokkelon takana ja olen kokenut asiakkaiden ohjaamisen suoraan hoitohuoneelle haastavaksi. Siitä syystä Lähteen Kahvila on toiminut hyvänä kohtaamispaikkana. Jatkossa kuitenkin asiakkaat voivat tulla suoraan ovelle, joka sijaitsee aivan hoitohuoneen vieressä.

Lapinlahden LähdeOheisessa piirroskuvassa näkyy koko Lapinlahden alue. Hoitohuone sijaitsee H:n muotoisen rakennuksen vasemmassa yläsiivessä sisäänkäynnin luota katsottuna.

Lapinlahteen saapuminen on näppärää julkisilla liikennevälineillä, sillä Ruoholahti, Länsiväylä ja raitiovaunu 8 ovat lyhyen kävelymatkan päässä. Mikäli kuitenkin saavut omalla autolla, on toivottavaa, että jätät auton Lapinlahdentien varteen kiekkopaikalle, jotta rakennuksessa muualla vieraileville liikuntarajoitteisille henkilöille riittää pysäköintipaikkoja rakennuksen edestä.

(Klikkaa kuva isommaksi. Samalla pääset Lapinlahden Lähteen omille sivuille.)

 

Vendala sisäänkäyntiValokuvassa näkyy uusi sisäänkäynti portaiden yläpäässä. Kuva on otettu suunnilleen ylemmän piirroskuvan Kahvila Lähde -tekstin kohdalta rakennuksen vasemmalta sivulta. Rakennuksen takana näkyy meri. Ovi on aina lukittuna, mutta ovikello on tulossa. Siihen saakka on toivottavaa, että hoitoon tuleva ilmoittaa saapumisestaan puhelinsoitolla, jotta osaan tulla avaamaan oven. Huomaathan, että ajanvaraus on mahdollista vain puhelimella tai sähköpostilla. Tulethan paikalle vain ajanvarauksella ja mahdollisimman lähellä varattua aikaa, jottet häiritse edellistä hoitoa. Haluan myös asiakkaitteni yksityisyyden säilyvän. Kiitos.